Puhelin saapuu Valtimolle
Puhelin saatiin Valtimolle vuonna 1911. Valtimon puhelinosuuskunta perustettiin syyskuussa 1927. Kunta liittyi Valtimon puhelinosuuskuntaan kahdella osuudella vuonna 1927. Näin saatiin kunnanhuoneelle puhelin.
Puhelinverkkoa kasvatettiin kohti etelää ja pohjoista. Ylä-Valtimolaiset lupasivat pylväät, jos saisivt puhelinjohdon. Linja luvattiinkin heti, jos seudulta löytyisi kuusi tilaajaa. Ylä-Valtimolle ja Elomäelle hankittiin 12-numeroiset seinäkeskuspöydät talvella 1928. Karhunpään koulun opettajaa pyydettiin houkuttelemaan karhunpääläisiä puhelimenkäyttäjiksi talvella 1929. Karhunpäähän saatiin keskus elokuussa 1929.
Puhelinosuuskunnan oma talo valmistui vuonna 1937. Toisen kerroksen talo sain vuonna 1947.
Talvisodan aikana keskusta hoitivat sotilaat. He huolehtivat myös siviililiikenteestä. Valtimon 70-numeroinen keskuspöytä siirrettiin talvisodan aikana Nurmeksen Seurahuoneelle.
Puhelu Valtimolta Nurmekseen maksoi markan kolmen minuutin puhelulta. Elomäen ja Karhunpään linjat maksoivat 50 penniä. Yöpuhelulisä oli kolme markkaa. Puukari sai oman keskuksen syksyllä 1942.
Pajukoskella oli oma puhelinosuuskunta 1947.
Valtimon puhelinosuuskunnan tapaisten pienten yhtiöiden varat eivät riittäneet kunnollisiin yhteyksiin. Erityisen hankalaa oli soittaa Valtimolta Kuopioon, sillä puhelut kiersivät Kajaanin kautta. Lisäksi Sotkamo-Kajaani linja oli ysein ylirasitettu.
Puhelinpalvelut paranivat, kun posti- ja lennätinlaitos ryhtyi hoitamaan Valtimon puheluja vuodesta 1951. Valtimon oma puhelinosuuskunta lakkasi virallisesti 1957.
Puhelinten määrä kasvoi nopeasti ja tekniikka kehittyi. Valtimon puhelinkeskukseen saatiin kolmas keskuspöytä vuonna 1969, numerokapasiteetin kasvaessa 200:sta 280:een. Keskuksessa oli 177 tilaajaa. Keväällä 1970 liitettiin Valtimojärveen lasketun kaapelin avulla Ylä-Valtimon 23 puhelinta Valtimon keskukseen.
Valtimon puhelinliikenteen solmualue muodostui pääosin Valtimon kunnan alueesta. Joskin pieni alue pohjoisesta kuului Sotkamoon ja osa Rautavaarasta puolestaan Valtimoon. Valtimon solmualue automatisoitiin vuosina 1972-1974. Valtion virastotalon nurkalle kohosi 30 metriä korkea linkkimasto, josta voitiin välittää Nurmeksen Vinkervaaran mastoon 24 yhteyttä samanaikaisesti.
(Lue lisää: Valtimo kunnan historia -teoksesta. Teosta saatavana Kuntalaisten Talolta edulliseen hintaan)
— —
Lähde: Ismo Björn, Valtimo kunnan historia.